

Illalla erään keikan valmistuttua, kaadoin työkalukalupakin tyhjäksi ja ladoin maalit tilalle.
Sinä vuonna, 2008 syntyi 150 maalausta.
Lopetin muun työnteon.
PORTFOLIO
WORKER & Artist
OTTO HAMPUS KIUKKONEN

"Olen syntynyt 12. huhtikuuta 1980 kuusihenkiseen perheeseen. Merikapteeni-isä ja pappi-äiti. Kahdeksan vuotiaana muutimme Falkenbergistä Ruotsista Suomeen. Kesti kaksikymmentäviisi vuotta tajuta ilmapiirimuutoksen vaikutukset – en ehkä osannut käyttäytyä kotkalais-haminalaisittain.
Viisitoistavuotiaana isä otti mukaansa tankkilaivan kansioppilaaksi noin vuodeksi. Sen jälkeen tutuiksi ovat tulleet kalastusalukset, hinaajat ja rahtilaivat. Vieläkin vietän noin pari kuukautta vuodesta eri paateissa tuuraamassa, sekä Aranda-tutkimusaluksen kalastuskonsulttina.
Teknisemmät työt ja metallityöt oon saanu tehdä Turussa asuvan setäni kannustamana.
Remontit, rakentaminen ja veneenteko alkoivat kolmetoistavuotiaana Haminassa. Niitäkin saa tehdä niin paljon kuin haluaa merimatkojen välissä.
Eräällä keikalla maalasin koristekuvioita ja sävyttelin maaleja sillä seuraamuksella, että asiakas pyysi maalaamaan taulun. Illalla kyseisenn keikan valmistuttua, kaadoin työkalukalupakin tyhjäksi ja ladoin maalit tilalle. Sinä vuonna, eli 2008 syntyi 150 maalausta. Lopetin muun työnteon.
Sittemmin, eli nyttemmin koitan tehdä tasaisesti näitä kaikkia ammattejani, joihin mihinkään ei ole asianmukaista koulutusta. Koulutus on joutilaiden työtä. Tosin oon harkinnu taidekouluun hakeutumista, nyt kun joka tapauksessa koko ajan ajattelen värejä, muotoja, tekstuureita, rakennusyksityiskohtia, veneiden tekoa ynnä muuta.
Olisi siis kiinnostavaa keskittyä ja antaa aikaa tälle yhdelle intohimoistani. Hyvä taideteos avaa ihmisiä ja vie mielen matkalle. Haluan tehdä vielä parempia tauluja.
– Marraskuussa 2015