top of page

Otto Kiukkonen tekee taidetta mistä tahansa

  • Kymen Sanomat
  • 18.8.2015
  • 1 min käytetty lukemiseen

Otto Kiukkosen talo Mussalossa on kodikkaalla tavalla sekavassa kunnossa. Seiniä koristavat miehen maalaukset. Keittiön seinää vasten nojaa neljän maalauksen pino.

Kiukkonen on maalannut ammatikseen vuodesta 2008. Mies tekee maalauksia tilaustyönä, mutta myös omaksi ilokseen.

Tällä hetkellä Kiukkosta kiinnostaa erityisesti abstrakti taide, koska se näyttää aina erilaiselta eri katsomiskerroilla eikä kulu ajan saatossa.

Miehen töitä on esillä useissa Kotkan liikkeissä ja baareissa. Viimeisin esillepano on syyskuun puoleen väliin asti Tietokeskus Vellamossa pyörivä Katso kesän värejä -näyttely, jossa on enimmäkseen abstraktia taidetta.

Maalaamisen lisäksi Kiukkonen on oikea moniosaaja. Mies tekee pätkätöitä kalastajana, huonekalujen rakentajana ja remonttimiehenä sekä kansimiehenä laivoilla.

Tällä hetkellä Kiukkonen kunnostaa Suomen ympäristökeskuksen merentutkimusaluksen Arandan troolia. Syksyllä edessä on lähtö Arandan matkaan kalantutkimusreissulle.

— Lapsena on saanut tehdä paljon töitä pienellä palkalla, joten tämä asiantuntijatehtävä on kuin eräänlainen palkinto siitä, Kiukkonen hymyilee.

Kiukkonen on itseoppinut taiteilija. Maalausaiheet vaihtelevat paljon: Kiukkonen maalaa luontoaiheita, ihmisiä, eläimiä, laivoja ja oikeastaan mitä vain.

Onko mitään, minkä maalaamisesta mies ei pidä?

— Kukka-asetelmat ovat aika pitkästyttäviä, vaikka olen minä niitäkin maalannut, Kiukkonen toteaa hetken pohdittuaan.


 
 
 

Comments


Featured Posts
Päivityksiä tulee pian
Once posts are published, you’ll see them here.
Recent Posts
Archive
Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
  • Google+ Basic Square
bottom of page